Pääsiäisen iloa ja ylösnousemusta edeltää syvän pimeän läpi kulkeminen. Siihen pimeään kuuluu häpeä ja kuolema, epäoikeudenmukaisuus ja vääryys.
Kiirastorstain aterialla Jeesuksen opetuslapset alkavat arvuutella, kuka on kavaltaja. ”En kai se ole minä?” Pitkänäperjantaina jokainen jo tietää vastauksen: periaatteessa ja käytännössä se oli Juudas, mutta myös jokainen meistä.
Jokainen meistä – ja heistä – on myös pääsiäisaamun tyhjän haudan ihmeen todistaja. Tässä on paradoksi.
Kukaan meistä ei ansaitse tätä pääsiäisyllätystä, mutta kaikki sen saavat. Pyytämättä ja tilaamatta se kerrotaan Herransa kieltäneelle Pietarillekin. Ristillä roikkuva ryövärikin saa kuulla pelastuksen lupauksen: ”Jo tänään olet kanssani paratiisissa!
Jumalan rakkaus herättää elämään. Rakkaus pyyhkii pois häpeän ja pilkan. Rakkaus uudistaa. Rakkaus voittaa esteet ja on kuolemaakin väkevämpi.
Pääsiäisen sanoma on paitsi voiton, myös ilon sanoma. Kristus kuoli ja ylösnousi minun puolestani, koska se olin minä. Minä, joka mokasin, minä joka loukkasin, minä joka petin, minä, joka kavalsin. Mutta se olen myös minä, joka olen rakkauden ja uuden aamun arvoinen.
Tätä on vaikea uskoa. Tätä on mahdoton tajuta
Helpompi on pitää kiinni syyllisyydestä ja häpeästä, kuin uskoa anteeksiantamukseen ja uuteen mahdollisuuteen
Jumalan rakkaus kuitenkin kutsuu siihen. Siinä on pääsiäisen ihme ja ilo.
Siinä on uudelleen alkamisen arm
Iloista pääsiäistä Sinulle ja läheisillesi!
Satu Saarinen
tuomiorovasti
