2. –8. 8. 2021

Oulu, Finland

Turvallisuustiedote koskien 7.8.2021 Oulu Pride kulkuetta ja puistojuhlaa

Oulu Priden kulkue ja puistojuhla pidetään lauantaina 7.8.2021. Tapahtumien aikana ei tuntuvasti rajoiteta osallistujien määrää, mutta Oulu Priden toimihenkilöt, hallitus ja vapaaehtoiset huolehtivat, että yleisölle tiedotetaan kasvomaskien käytöstä, turvaväleistä ja desinfiointipisteistä. Jos ihmiset kokoontuvat liian tiiviisti, pyydämme heitä hajaantumaan.

Tapahtumassa on voimassa vahva suositus kasvomaskin käyttämisestä aina paitsi ruokailun ja juomisen yhteydessä. Erityisesti maskia tulee käyttää asiointi- ja jonotustilanteissa, joissa ei voida välttää lähikontaktia. Oulu Priden vapaaehtoiset ja henkilökunta käyttävät maskeja. Omat eväät puistojuhlassa sallitaan. Siivoathan jälkesi ennenkuin lähdet puistojuhlasta.

Sekä Oulun kaupunki että Oulu Pride toivovat, että jokainen Oulu Priden vieras ottaa mukaan omia kasvomaskeja. Tarvittaessa Mannerheimin- ja Hollihaan puistoista saa kertakäyttömaskeja myös maksutta.

Jokaisen tulee pyrkiä pitämään riittävä turvaväli oman seurueen ulkopuolisiin henkilöihin. Järjestyshenkilöstö valvoo turvavälien toteutumista kulkueessa sekä puistossa. Hyvä keino pitää turvaväli kanssajuhlijoihin on tuoda omalle seurueelle piknik-viltti, ja asettaa se parin metrin etäisyydelle muista.

Tule kulkueeseen tai puistojuhlaan vain jos sinulla ei ole koronavirustartuntaan viittaavia oireita tai positiivista testitulosta, etkä ole joutunut viranomaisten asettamaan karanteeniin!

Kulkueen aikataulu:
klo 12:00 Kokoontuminen Mannerheiminpuistoon
klo 12:45 Ministeri Tytti Tuppuraisen puhe
klo 13:00 Kulkue lähtee liikkeelle
~klo 13:45 Kulkue saapuu Hollihaan puistoon, ja puistojuhla alkaa

Puiston aikataulu:
13:30–15:00 House of Auer
15:00–15:10 Ministeri Hanna Sarkkisen puhe
15:10–15:30 Taika-Petteri
15:30–16:00 Fully Synthetic Soul & AN-T
16:00–16:10 Martu Väisäsen ja Minna Pallarin puhe
16:10–16:55 Fully Synthetic Soul & AN-T
16:55–17:00 Itämaista tanssia
17:00–18:00 Fully Synthetic Soul & AN-T

Puistojuhlan juontaa Eva Nissinen.
Puistojuhla päättyy klo 18:00.

JULKAISTU 4.8.2021
Koronatartuntojen määrä on Oulussa kasvussa. Koronarokotukset ovat edenneet Oulussa hyvin. Kaupungin johtoryhmä kokoontui tänään keskiviikkona 4.8.2021 linjaamaan koronarajoituksia ja suosituksia Oulun kaupungissa.

.Johtoryhmä linjaa, että maskisuositus on Oulussa toistaiseksi voimassa kaikissa sisätiloissa kodin ulkopuolella. Maskisuositus tulee voimaan Oulun peruskouluissa (6.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat) ja toisen asteen oppilaitoksissa koulujen alkaessa. Suositus on voimassa toistaiseksi.

Lisäksi kaupunki suosittelee etätyön tekemistä niille, kenelle se on mahdollista.

Kaupunki muistuttaa, että terveysturvallisuudesta on huolehdittava isoissa ulkoilmatapahtumissa, kuten tulevan viikonlopun Varjo Festivaalissa, Varjo Piknikissä ja Pride-tapahtuman puistojuhlassa. Oulun kaupungin terveysviranomaiset ja tapahtumien järjestäjät tekevät yhteistyötä tapahtumien turvallisuuden edistämiseksi.

Oulun kaupungin johtoryhmä muistuttaa myös, että käsihygieniasta, riittävistä turvaväleistä (vähintään 2 metriä) ja maskien käyttämisestä on edelleen huolehdittava kaikissa tilanteissa.

Johtoryhmä suosittelee kaikille koronarokotteen ottamista.

Kaupunki muistuttaa, että terveysturvallisuudesta on huolehdittava myös muissa isoissa ulkoilmatapahtumissa, kuten tulevan viikonlopun Varjo-festivaalilla ja Pride-tapahtuman puistojuhlassa. Oulun kaupungin terveysviranomaiset ja tapahtumien järjestäjät tekevät yhteistyötä tapahtumien turvallisuuden edistämiseksi.

Lisätietoja:
Ari Heikkinen, hallintojohtaja, konsernihallinto, Oulun kaupunki, 040 070 0507, ari.heikkinen@ouka.fi
Jorma Mäkitalo, terveysjohtaja, Oulun kaupunki, 040 515 6131, jorma.makitalo@ouka.fi
Martu Väisänen, tuottaja Oulu Pride, 044 597 8188, martu.vaisanen@oulupride.fi

Ajankohtaista

Syyskokousuutisia

Syyskokousuutisia

Torstai 21.10.2021

Vuoden 2021 syyskokous pidettiin lauantaina 16.10.2021. Kokouksessa päätettiin mm. Oulu Pride 2022 teema, jäsenmaksut ja uusi yhdistyksen hallitus. Vuoden 2022 …

Lue juttu →
Syyskokous la 16.10 klo 15–18. Taustalla vesistö, jota reunustaa ruskainen metsä, taivaalla sateenkaari.

Syyskokous 2021

Maanantai 11.10.2021

Oulu Pride ry:n syyskokous pidetään lauantaina 16.10.2021 klo 15–18 Aleksinkulmassa kokoustila Ainolassa (Aleksanterinkatu 9, sisäänkäynti sisäpihan puolelta). Tulkaa rohkeasti mukaan …

Lue juttu →